Vietimme eilisillan Hämeenlinnassa Verkatehtaalla. Meiltä on matkaa sinne kutakuinkin 100 kilometriä, mutta pääsemme sinne rientoihin nopeammin kuin täältä Helsingin keskustaan. Hämeenlinnan päässä nimittäin ei juurikaan tarvitse etsiä parkkipaikkaa ja koska kaikki on ihan siinä pienellä alueella, niin kun on auton parkinnut, niin pienen kävelymatkan tehtyään on sitten tapahtumapaikalla. Verkatehtaan alueella on teatteri, konserttisali ja leffateteatteri ~ ainakin. Voi siellä olla paljon muutakin, mutta nämä ainakin.

Ennen varsinaista tapahtumaa kävimme syömässä lähellä keskustan isoa kirkkoa ravintolassa, jonka nimi on Popino. Sinne kannattaa ainakin viikonloppuisin varata pöytä jo useita päiviä aikaisemmin, koska se on erittäin suosittu. Yhden kerran mekin olemme joutuneet tekemään ovella täyskäännöksen ja siksipä varasimme paikat jo alkuviikosta.

Meidän pääkohteemme oli kuitenkin Juha Tapio, jonka konserttiin olen halunnut päästä useaan otteeseen, mutta en koskaan ole onnistunut haalimaan lippuja ajoissa. Tälle keikalle varasin meille liput joulukuun 11. päivänä, joten viimeinkin se onnistui. Juha Tapio on äärettömän suosittu ja keikat täyttyvät nopeasti ja niinpä on syytä todellakin olla nopea hänen keikkojensa suhteen.

Miksi hän on näin suosittu? Olen lukenut hänestä kirjoitetun kirjan, jonka on kirjoittanut Jaakko Heinimäki. Kirjassa tuodaan esille nykymaailman merkittävimpiä suosion syitä, joista laulajalle on tietenkin välttämätöntä laulaa hyvin. Toki miellyttävä ulkomuoto ja miellyttävä käytöskin ovat tärkeitä, mutta eivät ehkä niin suuria juttuja kuin vaikkapa USA:ssa. Juha laulaa tolkuttoman hyvin ja eilen sain siitä todisteen yli kahden tunnin keikalla. Hän on tarkka laulaja ja pitää vireen myös äänialueensa rajoilla. Heinimäen kirjassa todetaan:   ”Suomessa on vähintään miljoona hyvää laulajaa, mutta ani harvat kiertävät loppuunmyytyjä konserttisaleja ja joutuvat sisustusongelmiin kotona, kun eivät tiedä, mihin kaikki kulta- ja platinalevynsä ripustaisivat.”

Kyse on kirjassa haastateltujen Olli Lindholmin (Yö-yhtye) ja Mikko Harjunpään (Radio Novan musiikkipäällikkö) mukaan siitä, että Juha tekee yksinkertaisesti niin hyviä lauluja ~ ”…hän on lauluntekijänä aivan erityinen lahjakkuus.” Laulut ja tekstit ovat yksinkertaisia, umpirehellisiä tavallisen lähiöihmisen elämään mahtuvia tarinoita. Vallankin 1990-luvulla monet suositut lauluntekijät viljelivät teksteissään melkoisia allegorioita (vertauskuvia), joiden ymmärtäminen oli melkoisen vaativaa (Mikko Kuustonen, Pekka Ruuska). Ulkoiseen olemukseen satsattiin myös melkoisesti ja monella artistilla oli stailaajia, jotka tekivät (ja tekevät edelleen) paljon artistin näkyvyyden eteen. Juha Tapio ilmestyi markkinoille tavallisen oloisena nuorena miehenä, joka lauloi yksinkertaisia tarinoita. Hänen lauluissaan on minun mielestä (eli tämä ei siis ole Heinimäen kirjasta lainattua) paljon samaa suoruutta kuin Pauli Hanhiniemen (mm. Kolmas nainen) töissä. Hanhiniemi on kyllä melkoisesti värikkäämpi kirjoittaja, mutta lopputulos ja fiilis on sama.

Merkittävää suosiolle on myös se, että Juha Tapio välittää yleisöstään. Hän jakaa keikkojensa yhteydessä nimmareita ja juttelee ja pysähtyy valokuvattavaksi niin monen kanssa kuin vain ehtii. Lavalla hän esiintyy yleisölle, antaa kuulijoille vastinetta pääsylipun hinnalle ja tekee sen huolella ja antaumuksella.

Irmeli yllättyi muutaman ensimmäisen biisin jälkeen ja oli keikan päätyttyä äärimmäisen vaikuttunut . Hän pitää Juhan musiikista, mutta ei ole missään vaiheessa ollut mitenkään innokas Juhan musiikin kuulija. Herkkänä ihmistuntijana Irmeli vaistosi laulajan aitouden ja halun tehdä viihdytystyötä kuulijoiden iloksi. Koko hauskan keikkareissumme kruunasi tavallaan hieman vahingossa tapahtunut juttu. Tutustuimme nimittäin Juhan isään, joka osoittautui yhtä hienoksi ihmiseksi kuin poikansa. Minulla on kolmen vuoden takaa sellainen Juha Tapion kanssa kohtaaminen, kun hän oli Vihdin kirkossa laulamassa ja tein silloin jutun hänestä paikallislehteemme. Lyhyestä haastattelusta tulikin hauska puolentoista tunnin mittainen jutustelu, jonka aikana löysimme muutaman yhteisen tutun.

Eilisellä keikalla saimme kuulla kaikki vanhat kunnon hitit ja runsaasti uusimpia lauluja viime vuonna loistavan menestyksen saaneelta ”Lapislatsulia”-levyltä. Juhan lisäksi bändi oli aivan käsittämättömän hyvä – Kalle Torniainen rummuissa, Ako Kiiski bassossa ja kitara- ja kosketinheput ja meininki oli paketissa. Kyllä oli hyvä fiilis, kun ajelimme illan pimetessä kotiin.

Tässä vanha kuva kolmen vuoden takaa Vihdin kirkosta – eilen en ottanut kuvia, keskityin kuuntelemaan.

juhatapio-normal.jpg